lauantai 5. toukokuuta 2012

Russelipomppu

Kävimme Pennyn kanssa eilen eläinlääkärissä rokotuksilla Mevetissä Pitäjänmäessä ja samalla pyysin eläinlääkäriä tarkistamaan Pennyn takajalat jalkojen pompottelun takia. Pomputtelu alkoi viime lokakuussa, eli Penny oli silloin 7 kk vanha. Penny pompottaa erityisesti vasenta takajalkaa ja pomputtelua on enemmän silloin, kun se on kiihtynyt, keskittymätön ja touhottaa menemään. Pompotusta on enemmän hihnassa ja yleensä erityisesti silloin, kun se vaihtaa laukasta raviin. Silloin jää helposti askel väliin. Lisäksi sen laukka on vähän pupulaukkamainen ja se vaihtelee välillä tasaisessakin maastossa laukkaa. Marraskuussa Pennyllä kävi hieroja tutkimassa Pennyä, ja silloin kaikki oli kunnossa, polvet tiiviit, vasemman puolen lihakset hieman kehittyneemmät kuin oikean. Tässä pätkä eilisen käynnin potilaskertomuksesta:

"Ravaa käytävällä erit vtj ajoittain kevyesti pompottaen, ei hakautumista. Molemmat polvilumpiot ok eli 0 polvet (oikea hieman löysempi kuin vasen, muttei luksoi silti). yl tarkastus ok, selässä hyvä justo eikä kipua lonkissa tai ristiselässä. 

Saa harrastaa vapaasti, pompotuksen aiheuttaa ns russelipomppu joka ei kivulloista eikä aiheuta liikuntarajoituksia mutta voi hieman altistaa ristiselän jännitystiloille. suosittelen säännöllistä hierontaa/osteopatiaa jos voimakasta pompotusta ja paljon agilitya tms voimakasta liikuntaa"



Russelipomppua olin itsekin aavistellut, sillä Pennyn pompottelu ei mielestäni näyttänyt patella luksaatiolta. Läheisessä koirapuistossa käy russeli, jolla on nimenomaan patella luksaatiota, ja jalkojen pompottelu on ihan eri näköistä. Virallinen polvilausunto oli siis 0/0. Toki kurjaa, että Penny takajalkojaan pompottaa, mutta toisaalta helpottaa itseä kun tietää, että tämän ei pitäisi aiheuttaa kipua eikä rajoitteita Pennyn elämään. Pitää vaan tarkkailla vielä vähän tarkemmin ja muistaa huoltaa koiran lihaksistoa säännöllisesti. Lisäksi pitäisi pitää huolta siitä, että Penny hölkkää rauhallista, pitkäaskelista ravia tarpeeksi. Se rentouttaa ristiselkää ja pitää paikat vetreämpinä. Laukka, kaahotus, jarrutukset ja kiihdytykset taas tuovat lisää painetta ristiselälle. Onneksi meillä on hyvät lenkkimaastot ja tästä pääsee vaikka 15 kilometrin lenkille keskelle metsää, valaistuille hiekkateille. Sitten pitäisi enää kertoa Pennylle, että tasaisesti ja rauhallisesti ravaaminen on myös ihan kiva tapa lenkkeillä :D

Kyllä aion edelleenkin kaahottaa täysillä ja riekkua...

Eläinlääkärinä meillä oli Anu Saikku-Bäckström, ja pidin kovasti hänen tavastaan käsitellä koiraa ja myös omistajaa :) Sopivasti jalat maassa, kertoo asiat selkeästi ja tutkii koiran tarkasti. Pentuaikana rokotettaessa Penny huusi kuin pieni porsas puoli minuuttia. Nyt ei koko rokotusta huomannut. Antoi muutenkin käsitellä oikein hyvin, tutkia korvat ja hampaat ja sydämen kuuntelun aikana piti myös antaa suukkoja eläinlääkärille. Reipas tyttö jälleen kerran. Sai myös kehuja lihaskunnostaan. Mevetin tilat olivat todella siistit ja tilavat, odotustilassa oli paljon istumapaikkoja niin, että kaikki pystyivät pitämään toisiinsa vähän välimatkaa. Tänne mennään jatkossakin!

Netistä löytyy melko vähän tietoa russelipompusta. Jackrusselinterrierit Ry:n nettisivuilta löytyy yksi artikkeli, muuten mennään aikalailla keskustelupalstojen spekulaatioilla. Jos jollain on siis tarkempaa tietoa takapompusta, otan vinkkejä ja linkkejä mielelläni vastaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti