maanantai 26. maaliskuuta 2012

Koirien Hoplop

Lauantaina kävimme katsastamassa Vantaalla toimivan virikeluolaston. Ajattelin etukäteen, että Penny todennäköisesti viihtyy paikassa, eikä erityisemmin jännitä uusia hajuja, ja näin siinä myös kävi. Päästin Pennyn irti, meni ehkä kolme sekuntia niin neiti paineli jo pitkin luolia. Pennyä vipelsi pitkin luolia 10 minuuttia, sen jälkeen sille piti heitellä luoliin nameja etsittäväksi, kun supikoiran nahka ja hajut eivät jaksaneet tarpeeksi kauaa kiinnostaa. Viimeiset viisi minuuttia pitikin sitten keskittyä Tytin pussailuun, luolien katoilla juoksenteluun ja yleiseen kohellukseen :D Ehdottomasti mennään vierailemaan tänne vielä uudestaan, sen verran hauskaa ja Pennylle väsyttävää hommaa tuo oli!


Kuva: Tytti Käyhkö



Putkeen!

Kattoluukun kautta supikoiraa tapaamaan

Välipusut!!

Kuva: Tytti Käyhkö
Penny onnistui hyppäämään luolaston katolle niin, että törmäsi samalla nenääni, auts. Niin on viaton ilme toisella... Eli jos joku kaipaa luolaseuraa, meistä saa tähän hommaan jatkossa kaverin (ja kyytikin kelpaa...). Lisää kuvia löytyy Tytin blogista. Kiitos Tappilaisille seurasta, ja Javalle luolakaverina olosta!

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Temppuidea

Noniin, nyt löytyi uusi temppuidea :D


Huomenna päästään vihdoin tutustumaan virikeluolastoon Vantaalle, ja vieläpä aivan huikeassa seurassa! Tappilaiset nimittäin tekevät excursion tänne ja pääsemme tapaamaan Tampereen koirakavereita, ihanaa!

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Viikko tallikoirana

Viikko on jälleen vierähtänyt, ja tällä kertaa blogihiljaisuuden syynä ovat hevoset. Viikko on vierinyt pitkälti tallilla ja Penny on pyörinyt menossa mukana. Tallikoiraksi opettelu on ottanut koville, mutta viikon tehokuuri onneksi auttoi sen verran, että pahin hevosille haukkuminen on saatu loppumaan. Pennyn mielestä en saisi koskea hevosiin, ja se yrittääkin tunkea aina sisälle karsinaan, ja sitten kuitenkin pelottaa, mutta kuitenkin pitää mennä lähellä, joten hevosten jaloissa pyörivä, haukkuva viisikiloinen russeli on hieman riskialtis, lähinnä tietysti itselleen... Toinen kova paikka on ollut tallin vintille yksin jääminen siksi ajaksi, kun olen itse ratsastamassa. Sekin on onneksi helpottanut, vaikka muutamana päivänä vintiltä onkin kuulunut sydäntä riipaiseva ulvonta. Aina Penny on kuitenkin rauhoittunut ratsastuksen aikana, ja on sillä kivaakin ollut. Ihania russelikavereita ja niin paljon hajuja ja hevosenkakkaa kuin pieni koira jaksaa haistella ja syödä.

Ihana Eemeli!

Tänään ehdittiin pitkästä aikaa koirapuistoon. Koirapuistossa olikin vanhoja tuttuja  Yorkki-Eetu ja russelit Kuro ja Jade. Kävimme koirapuistoilun jälkeen vielä kävelylenkillä metsässä.

Pieni linssilude Eetu

Eetu esittelee keppiään, taustalla russeleiden torikokous

Kuro jahtaa keppiä, Penny Kuroa :)

Eetun kanssa sujuu myös valssi!
1,5 tunnin jälkeen kotona onkin pötköttänyt hyvin tyytyväinen ja uupunut pieni Keränen.




keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Pennyn syntymäpäivät!

Vuosi sitten, 14.3. 2011 syntyi kuusi pientä russelinalkua, joukossa ihana Penny. Aika pienestä pennusta yksivuotiaaksi neidiksi on hurahtanut niin kovaa vauhtia, ettei itse meinaa pysyä perässä! Syntyessään Penny painoi 141 grammaa, nyt painoa on hieman yli viitisen kiloa.

Kuva: Mirjam Koivula
Paljon on vuoteen mahtunut iloista russelielämää. Yritin ottaa kivoja synttärikuvia Pennystä ruusujen kanssa, mutta eihän siitä mitään tullut. Pennyn mielestä oli paljon kivempaa syödä ruusu, juosta sen kanssa ympäri kämppää ja karistella terälehtiä. Tässä siis "vähän erilaiset" synttäriposeeraukset :)

"Mistähän sitä alottais, kukasta...

...vai varresta?"

"Kyllä tästä varresta saa paljon paremman otteen"

"Noniin, valmista tuli!"
 Kun ruusu oli hoideltu, ehti neiti hetken poseeraamaankin, kunnes piti tulla tutkailemaan, että mitä sieltä kameran linssin sisältä oikein löytyy!







Ihan ei tullut sellaisia kuvia kun suunnittelin, tästä on seesteisyys ja harmonia kaukana, mutta kyllähän tämä on sitä russeliriemua parhaimmillaan :) Syntymäpäivää on vietetty nukkuen ja tähystäen, iltaruuan joukkoon saattaa eksyä herkkuja, mutta muuten sankari viettää juhliaan matalalla profiililla.

"Näitä tärkeitä tähystyshommia ei sovi unohtaa syntymäpäivänäkään!"
Oikein isot onnittelut myös sisaruksille Wienolle, Welmulle, Wilmalle ja Wenlalle <3

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Penny ostoksilla

Laivakoira Penny "Tähystäjä" Keränen otti mallia blogi-idolistaan Laivakoirasta, ja lähti Marnelaan ostoksille. Vanhempani nimittäin antoivat Pennylle 1-vuotis synttärilahjaksi pelastusliivit kesän purjehdusretkiä varten, ja niitä lähdettiin sitten hakemaan. Viime kesän pelastusliivit olivat jo silloin melko naftit, ja huonosti istuvat, löytyivät alekorista viidellä eurolla, joten tarvetta uusille oli.

Mökkireissun soutuveneilyt
Harvahammas :D

Olin etukäteen katsonut sopivia pelastusliivejä netistä, ja nämä Crewsaverin Petfloat pelastusliivit vaikuttivat parhaimmalta - ja olihan Laivakoirakin ehtinyt ne jo viime kesänä testata. Pennyn mielestä pelastusliivit olivat vähintäänkin arveluttavat, mutta meidän mielestä juuri hyvät ja sopivat! Näistä saa pienen Keräsen noukittua helposti ylös merestä, jos se sinne sattuu humpsahtamaan... Istuvuus oli todella hyvä ja koko juuri sopiva. Penny sai XS-kokoiset, eli pienimmät mahdolliset.

Äääääää, mitkä nää on!

"Ooksä nyt ihan varma tästä?"

"En kyllä varmaan liiku näiden kanssa!"

Onneksi shoppailuretki päätettiin Murren murkinaan, ja mukaan lähti jauhelihaa, broileria, sekä natural menua ja ziwi peakia nameiksi. Niin ja pari näytepussia jotain nappulaa, joka oli Pennyn mielestä sairaan hyvää kun eläinkaupan setä syötti sitä! (Ei varmana söis jos laittaisin sen ruokakuppiin...). Eläinkauppoihin kannattaa ihan ehdototmasti lähteä koiran kanssa, saa aina extranamipussit kotiin viemisiksi!



keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Kevään muotiväri 2012 - poltettu oranssi

Trendikäs russeli valitsee seuransa kevään muotivärien mukaan. Siispä tämän päivän kuvissa esiintyy kauniita, oransseja koirakavereita.

Kuva täältä

Penny on ollut koko alkuviikon hyvin hermoja raastava. Se on huudellut rappukäytävän äänille, ilmoittanut ulkona liikkuvista asioista murinalla ja haukulla ja ollut yöllä todella levoton. Penny on normaalisti hyvin hiljainen, eikä hauku kuin muutamia kertoja päivässä jos sitäkään. Lähdimme tänään koirapuistoon katsomaan, josko energian purkaminen helpottaisi alkuviikon levottomuuteen, ja ainakin hetkeksi helpotti, jalkojen päällä pötköttää tällä russelineiti tassut kohti kattoa. Koirapuistossa oli tällä kertaa paljon nuoria koiria, lähes kaikki alle vuoden ikäisiä. Pennyn mielestä novascotiannoutaja Muru oli aivan upea paini- ja juoksukaveri! Kamera pääsi ulkoilulle mukaan, joten tässä taas vähän harjoittelukuvia. Ilta-aurinko oli jo laskemassa, joten valon määrä rupesi jo vähenemään, mutta muutama ihan hauska otos tallentui muistikortille.

"Moi mä oon Penny, kuka sä oot?"

Vähän pienempi oranssi <3

Muru poseeraa



Kuva on harmillisesti hieman epätarkka, mutta ilme aivan huikea :D


Penny oli ihanan reipas ja rohkea isojenkin koirien kanssa. Ei voi muuta kuin olla tyytyväinen noin rohkeasta pikkuisesta! Edes viikonlopun koirapuistoahdistelija ei saanut Pennyn reippautta karistettua. Oli hauskaa välillä kuvata vähän isompia koiria. Tollereiden ilmeet oli niin mainioita! Jossain vaiheessa kun koirarotuja pohdittiin, vilahti tollerikin mukana kuvioissa, mutta lopulta päädyttiin siihen, että on kuitenkin kerrostalokaksioon himpun verran liian iso ja aktiivinen. Mutta on ne vaan niin kauniita!



Jos mä menisin tänne pöydälle niin oltais enemmän samalla tasolla


Loppuilta menee minullakin sohvalla pötköllä jalat kohti kattoa. Ratsastustunti vastalaukkaharjoituksineen hevosen kanssa, joka ei suostunut kuuntelemaan ulkopohjetta, oli sen verran rankka kokemus reisilihaksille, että huomisesta päivästä on tulossa hyvin tuskainen...

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Kevätpäivä Helsingissä

Sunnuntaina lähdimme Pennyn kanssa cityretkelle siskoni kanssa Helsinkiin. Kävimme ensin Rajasaaren koirapuistossa. Rajasaari oli muuten aivan ihana paikka, mutta koska tilaa ei ollut rajattu mitenkään pienten ja isojen puoleksi, oli koiraseura osittain hieman liian rajua. Tai siis lähinnä yhden koiran puolesta. Penny on ollut paljon tekemisissä isojenkin koirien kanssa, ja tulee toimeen ihan kaikkien seurassa, mutta koirapuistossa oli yksi koira, joka päätti ajaa takaa kaikkia pienempiä koiria. Omistajat olivat täysin muissa puuhissa kaukana, huusivat vain että ei se tee mitään, kun pikkukoira toisensa jälkeen kiljui ja juoksi karkuun. Ärsyttää, että yksi koira pystyy pilaamaan muiden koirien ulkoilureissun. Penny onneksi selvisi tilanteesta säikähdyksellä, eikä näyttänyt olevan moksiskaan sen jälkeen. Harmittaa se, ettei pysty tuollaisia tilanteita ennakoimaan ja säästämään omaa koiraa niiltä.


Penny ja Hessu





Reissun ehdoton kohokohta Pennylle oli aivan ihana Hessu-russeli, jonka kanssa Pennyllä oli ihan huippu leikit! Hessulla on vielä hienommat korvat kuin Pennyllä :) Reippaan ulkoilun jälkeen kävimme kahvila Regatassa syömässä korvapuustit. Aurinko lämmitti ja terassilla oli nautinnollista istua. Ja mikä parasta, tänne ovat koiratkin tervetulleita! Paikan erikoisuus on myös se, että jos haluaa santsikupin kahvia, kahvila maksaa jokaisesta santsikupista asiakkaalle 5 senttiä. Sisältä paikkaa kuvaa parhaiten termi hamstraajan kesämökki :) Kaikin puolin siis huippu paikka nauttia korvapuustit!

Kahvila Regatta

Ihanat korvapuustit maistuivat ulkoilun jälkeen!

Penny lämmittelee "sylikummitädin" kainalossa :)