lauantai 3. syyskuuta 2011

Metsään kadonneita ihmisiä ja asento!

Tänään käytiin kokeilemassa toiseen kertaan hakua, ja otettiin uudestaan laajennettua makkararinkiä. Penny jäi uikuttaen katsomaan, kun etsittävät lähtivät metsään, ja saman tien kun päästin Pennyn irti, lähti russeli painelemaan pöpelikköön ja etsi vauhdikkaasti kaikki kadonneet ihmiset. Nyt ei menossa ollut minkäänlaista epäröintiä. Penny oli aivan täpinöissään löytäessään ihmisiä puskasta, ja taas kerran ihmisten pussaaminen oli hienompaa kuin nakin syöminen.



Tällä viikolla keskiviikkona kävimme pentutokossa, ja matkalla sateessa kastunut koiraraasu oli sitä mieltä, että nyt ei kyllä koko puolta tuntia jakseta keskittyä. Kotimatkan ajan Penny matkustikin takkini sisällä lämmittelemässä, niin kurjan näköinen toinen oli. Pentutokossa viimeksi harjoittelimme seuraamista, Tanja kertoi seuraamisesta pysähtymisen perusidean ja kuinka sitä voi lähteä harjoittelemaan. Kotona ollaan harjoiteltu perusasentoa, ja nyt tuntuu siltä, että Penny on tajunnut idean vihdoinkin. Naksuttimen avulla sheippaamalla ollaan perusasentoa lähdetty harjoittelemaan, eli olen siis pikkuhiljaa palkinnut Pennyä jokaisesta oikean suuntaisesta liikkeestä ja pikkuhiljaa vaikeuttanut sitä, mistä Penny palkkion saa. Videolla näkyy eiliseltä viimeisin harjoitus, tähän ollaan päästy nyt kahdessa viikossa. Kiva nähdä itsekin, että tuleehan koira varmasti oikeaan kohtaan ja suoraan, ettei vaan palkkaa vinosta istumisesta. Yllättävän paljon aikaa meni tähän tilanteeseen pääsyyn. Olen antanut Pennyn aamuruoasta puolet palkkana lähes joka aamu parin viikon ajan, ja lisäksi ollaan harjoiteltu myös iltaisin. Tässä on jo sen verran monta erillistä osaa, viereen tulo, oikean paikan löytäminen, istuminen oikeaan kohtaan ja katsekontakti, että meni kauemmin, että saatiin osaset yhdisteltyä. Nyt vaan hienosäätämään ja sen jälkeen voin lisätä käskysanan mukaan ja jättää naksuttimen pois.



Niin ja ehdittiin me agilitykentälläkin pyörähtää! Tytti opasti meitä toistamiseen agilityn saloihin, Penny pääsi tekemään putkea ja mentiin tällä kertaa kahta "estettä", eli siis siivekkeiden välistä niin, että rima on maassa - hyppyjä ei näin pienen pennun kanssa vielä oteta. Tärkein huomio itselle tältä kerralta on, että muistaa ja malttaa lopettaa ennen kuin koiralta loppuu mielenkiinto ja väsymys iskee. Kauhean montaa toistoa ei Pennyn kanssa voi vielä tehdä - menee puuhastelu muuten maan haisteluksi. Kiva ja touhukas viikko on siis takana, ja se onkin hyvä päättää Tappien leffa- ja ravintolailtaan! Kivaa päästä välillä näkemään koirapuuhista tuttuja ihmisiä muissakin merkeissä, ja uusiakin tuttavuuksia pitäisi joukossa olla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti