lauantai 2. heinäkuuta 2011

Ihanat koirat rannalla

Penny pääsi tänään korkkaamaan Espoon Westendin koirarannan. Aikamoinen härdelli rannalla näin lämpimänä kesälauantaina oli, mutta hyvin Penny sujahti joukkoon mukaan. Peuhaamassa oli niin pieniä kuin isojakin koiria, pienin oli 11 viikkoinen westie, isoin taisi olla berni. Penny oli oikea kauhukakara, meni aina sinne, missä tapahtui, kävi jokaisella viltillä (onneksi muut koirat tekivät ihan samaa...) pussaamassa kaikki ihmiset, hyppäsi yhden auringonottajan selän päälle, pölli muiden koirien keppejä ja veti päätöntä rallia ympäri rantaa... Onneksi kyseessä tosiaan oli koiraranta, ja kaikki sinne saapuneet olivat vaan onnessaan kun pieni, märkä ja hiekkainen koiralapsi kävi pussailemassa. Lisäksi Penny sai aikaan paljon hymyä, on se vaan niin ihana touhottaessaan. Penny on niin reipas, kaikkien kanssa pitää leikkiä ja se osaa katsoa itse aika hyvin, kenen kanssa lähtee touhottamaan.

Penny ja Pentti - aivan hirveä kauhukaksikko...
Kuvassa näkyvän Pentti-koiran kanssa oli kyllä kaikkein älyttömimmät jutut... Penny kävi hakemassa Pentin aina leikkimään, ja ne lähtivät yhdessä viipottamaan ihan täysiä pois päin, kävivät kaikilla vilteillä ja pilasivat muiden leikit :)

Vanhempien koirien kanssa lähestytään hienosti varovaisemmin





Penny ryösti muilta keppejä...

...Ja intoutui jopa noutamaan niitä vedestä





Parin tunnin riekkumisen jälkeen jaksettiin jopa pötkötellä

Pusuja "sylikummitädille" :)

Aivan ihana kesäpäivä ja ihania koiraystäviä! Olen kyllä niin tyytyväinen siihen, miten rohkeasti Penny muiden koirien kanssa touhuaa! Lisäksi tuli jopa pyynnöstä luokse! Ja meillä on täällä sohvalla yksi melkoisen uupunut russeli pötköttämässä. Huomenna lähdetään mökille saareen Päijänteen rannalle, saas nähdä millainen metsäpeto siitä parissa päivässä syntyy tiistain kurssille...

1 kommentti:

  1. Hih, ihania kuvia taas kerran :) Tosi hauskaa nähdä tosiaan huomenna, millaista menoa se saa aikaan mökillä...

    VastaaPoista